kaikkea ei tarvii tehdä itse
Tiedolla johtaminen on strateginen valinta vastuulliseen ja kannattavaan liiketoimintaan. Servitium Oy ja Gamut Oy auttavat yrityksiä hyödyntämään dataa bisneksen kehittämiseen. Tämä tapahtuu yhdistämällä Servitiumin vankka kokemus tutkimusprojekteista ja Gamut Oy:n laaja-alainen kokemus yritysten kasvusuunnitelmien implementoinnista ja tarvittavien työkalujen valjastamisesta osaksi yritysten modernia johtamista ja työntekoa.
Tutkimus on hyvästä, mutta tuleeko data oikeasti hyödynnettyä?
Asiakkaiden kuuntelu on keskeistä asiakaspidon kannalta, mutta pelkkä kuunteleminen ei riitä – tärkeää on myös toimia saadun tiedon pohjalta. Tiedolla johtaminen on ollut keskustelun ytimessä jo pitkään, mutta usein nähdään tilanteita, joissa esimerkiksi kyselytutkimus on tehty, mutta toimenpiteet jäävät toteutumatta. On ymmärrettävää, että arjen kiireet voivat syrjäyttää kehitysasiat, mutta on suuri menetys, jos arvokas data jää hyödyntämättä.
Johda tiedolla – Räätälöityä osaamista yrityksesi tarpeisiin
Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa on tärkeää tehdä päätöksiä luotettavan tiedon pohjalta ja hyödyntää oikeanlaista osaamista. Meiltä löydät monipuoliset ratkaisut liiketoimintasi kehittämiseen, olipa kyseessä sitten kokonaisvaltainen liiketoiminnan kehittämissuunnitelma tai täsmällisempi tarve tietyille osaamisalueille.
Liiketoiminnan kehittämissuunnitelma auttaa kartoittamaan nykytilanteen ja hahmottamaan tarvittavat askeleet kohti menestystä. Tämä on erinomainen lähtökohta silloin, kun kehitystarpeet kaipaavat selkeyttämistä ja suuntaa.
Servitium tuottaa laadukkaita tutkimuspalveluita tiedolla johtamisen ja datan tehokkuuden jatkojalostamiseen on sovittu yhteistyöstä Gamut Oy:n kanssa. Gamut Oy auttaa parantamaan yritysasiakkaidensa kilpailukykyä ja johtamista räätälöityjen ratkaisujen avulla, erityisesti myynnin, asiakkuudenhallinnan, talouden ja tiedolla johtamisen alueilla. Gamut tarjoaa muun muassa kasvusuunnitelmien laadintaa (auttaen yrityksiä luomaan strategisia kehityspolkuja), interim- ja fractional-johtajuutta (tuoden asiantuntijaresursseja tiettyihin liiketoiminnan tarpeisiin) sekä muita konsultointipalveluja, jotka auttavat yrityksiä ratkaisemaan haasteita tehokkaasti.
Liiketoiminnan kehittämisen uusi ulottuvuus: Gamut ja Servitium yhteistyössä
Gamut ja Servitium yhdistävät voimansa tarjotakseen täyden palvelun ratkaisun yrityksesi liiketoiminnan kehittämiseksi. Gamut, kokenut liikkeenjohdon konsultoinnin asiantuntija, ja Servitium, kyselytutkimuspalveluiden erikoisosaaja, luovat yhdessä strategisen kumppanuuden, joka tuo syvällistä ymmärrystä ja analytiikkaa päätöksenteon tueksi – täsmällisesti ja räätälöidysti
Liiketoiminnan kehittäminen vaatii mittaamista. Paljon käytetty, mutta väärin hyödynnetty mittari on NPS.
Palvelu, joka vastaa organisaatiosi tarpeisiin
Yhteistyömme ansiosta pystymme tarjoamaan yritysasiakkaille ratkaisuja, joissa yhdistyvät liiketoiminnan kehittämisen konsultointi ja syvä asiakasymmärrys. Gamutin liiketoimintaosaamisen ja Servitiumin tutkimusmetodien avulla asiakkaamme saavat käyttöönsä dataan perustuvia näkemyksiä, joiden avulla organisaatio voi toimia strategisesti ja menestyksekkäästi haastavassa toimintaympäristössä.
Palvelumme hyötyjä:
- Markkinatutkimukset ja asiakasanalyysit – Servitiumin kyselytutkimukset antavat tarkkaa tietoa asiakkaiden tarpeista ja markkinatilanteesta.
- Liiketoiminnan strategiset ratkaisut – Gamutin konsultoinnin avulla saat käytännönläheisiä ja vaikuttavia kehitystoimenpiteitä liiketoiminnan tehostamiseen ja kannattavuuden parantamiseen.
- Syväluotaava päätöksenteon tuki – Palvelumme tuottavat tietoa ja näkemyksiä, joiden avulla voit tehdä datalähtöisiä päätöksiä luottavaisin mielin.
Kumppanuus, joka luo lisäarvoa
Gamutin ja Servitiumin yhteistyö tuo yhteen asiantuntijat, jotka ovat sitoutuneet kehittämään yrityksesi kilpailuetua. Toimimme joustavasti ja asiakaskohtaisesti varmistaen, että ratkaisut pohjautuvat yrityksesi erityisiin tavoitteisiin ja toimialan vaatimuksiin.
Vierailijakynä:
Samu Pellikka – COO – Servitium
Kirjoittajalla on yli kuuden vuoden kokemus erilaisten kyselytutkimusten toteuttamisesta niin asiakaskokemuksen mittaamisen, markkinakartoitusten ja HR-tutkimusten malleista. Kirjoittaja työskentelee Servitiumin operatiivisena vetäjänä.